HPV-kuluttajatutkimus 2023

HPV tunnetaan mutta siltä ei silti aina suojauduta

Tutkimuksen taustatietoa

Lääkeyritys MSD Finland Oy:n IRO Research Oy:llä teettämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää nuorten naisten suhtautumista HP-viruksiin ja niiltä suojautumiseen. Helmi-maaliskuussa 2023 haastateltiin puhelimitse 500:aa 19-30-vuotiasta naista. Tutkimuksen kenttätyö on validoitu. Tutkimukseen valikoituneille henkilöille soitettiin haastattelun jälkeen uudestaan ja tarkistettiin haastattelun toteutuminen sekä taustatietojen ja annettujen vastusten oikeellisuus. Haastattelutuotoksesta 5 % validoitiin takaisinsoitoin. Iro Research Oy on ISO 20252-2019 sertifikoitu.

Kaikista vastaajista puolet oli saanut HPV-rokotteen osana kansallista rokotusohjelmaa, 32 prosenttia ei ollut ottanut rokotusta eikä sitä ollut heille tarjottu osana rokotusohjelmaa, 12 prosenttia ei ollut ottanut rokotetta, vaikka olisi saanut sen osana rokotusohjelmaa ja kolme prosenttia oli ottanut HPV-rokotteen omakustanteisesti. Loput kolme prosenttia ei tiennyt rokotusstatustaan.

Papilloomaviruksen aiheuttamat terveysriskit olivat tuttuja nuorille suomalaisnaisille, ja niiltä haluttiin suojautua. Silti moni nainen on jättänyt HPV-rokotteen ottamatta. Pääsyy tähän on, että rokotetta ei ole tarjottu missään.

Lähes kaikki nuoret suomalaisnaiset olivat kuulleet papilloomaviruksesta, käy ilmi tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Myös virukseen liittyvät terveysriskit tunnettiin hyvin: Yli 70 prosenttia vastanneista tiesi, että HPV aiheuttaa syöpiä ja piti niiltä suojautumista tärkeänä. HPV-tartunnan aiheuttamat ihoinfektiot ja kondyloomat olivat tuttuja yli 50 prosentille vastanneista.

Myös suojautumiskeinot tunnettiin: 88 prosenttia vastanneista tiesi, että paras keino suojautua HPV-tartunnalta on HPV-rokote.

Tästä huolimatta lähes joka neljäs 19-25-vuotias suomalaisnainen on jättänyt HPV-rokotteen ottamatta. Hieman vanhemmista, 26-30-vuotiaista, suomalaisnaisista yli 60 prosenttia oli vailla HPV-rokotteen tarjoamaa suojaa.

Moni ei tiennyt, mistä rokotteen saa


Tärkein syy, miksi nuoret naiset olivat ottaneet HPV-rokotuksen on, että sitä oli tarjottu heille osana kansallista rokotusohjelmaa. Myös terveydenhuollon ammattilaisten, omien vanhempien tai tuttujen suosituksilla on ollut merkitystä rokotuspäätöstä tehdessä.

Rokotteen ottaneiden mielestä HPV-rokotteen keskeisimpiä hyötyjä olivat syöviltä, vakavilta haitoilta ja kondyloomilta suojautuminen. Moni rokotteen ottanut halusi myös huolehtia omasta ja kumppaninsa terveydestä ja hyvinvoinnista yleisemmin.

HPV-rokotteen ottamatta jättäneet mainitsivat tärkeimmäksi syyksi rokottamattomuudelleen sen, että heille ei ole tarjottu rokotetta. Toiseksi yleisin syy oli, ettei rokotteesta uskottu olevan hyötyä enää aikuisena.

Myös epätietoisuus siitä, mistä rokotteen saa, on voinut johtaa rokotteen väliin jättämiseen. Vain noin joka neljäs vastanneista esimerkiksi tiesi, että HPV-rokotteen saa reseptillä apteekista.

Pääosaa vastaajista ei huolettanut rokotteen mahdolliset haitat: kaksi kolmesta kyselytutkimukseen osallistuneesta ei nähnyt rokottautumiseen liittyvän haittoja. HPV-rokotteen haittavaikutuksia pelkäsivät tai turvallisuutta epäilivät useimmiten ne, jotka eivät ole ottaneet rokotusta, vaikka sitä oli tarjottu heille.

Ainoastaan 27 % tiesi, että rokotteen saa reseptillä apteekista

Tietoa haluttiin gynekologeilta

Vaikka HPV oli aiheena tuttu, tiedon tarve oli selkeä: vain kahdeksan prosenttia vastanneista totesi, ettei koe tarvitsevansa tietoa papilloomaviruksesta. Vastaajia kiinnosti erityisesti aikuisena rokottautumisen merkitys, HPV:n aiheuttamat syöpäriskit sekä eri suojautumistapojen teho.

Monien tiedot papilloomaviruksesta olivat peräisin kouluajoilta. Aikuisena tietoa haluttiin terveydenhuollon ammattilaisilta, erityisesti gynekologeilta. Toiseksi eniten tietoa haluttiin asiaan keskittyvältä nettisivustolta. Moni halusi saada tietoa myös opiskelijaterveydenhuollossa tai yleisterveydenhuollossa.

Mikä saisi rokottautumaan?

Kyselytutkimuksesta käy ilmi, että moni ottaisi HPV-rokotteen, jos sitä suositeltaisiin heille ja jos he tietäisivät, mistä ja miten rokotteen saa.

Paras keino saada nuori suomalaisnainen harkitsemaan HPV-rokotteen ottamista oli rokotteen maksuttomuus. Myös julkisesta terveydenhuollosta saatu kutsu, terveydenhuollon ammattilaisen suositus sekä tieto rokottautumisen hyödyistä aktivoi vastaajia.


Haluatko lisätietoja tutkimuksesta? Ole meihin yhteydessä!

Hanna Aho

HANNA AHO
Brand Manager

Marko Miettinen

MARKO MIETTINEN
Key Account Manager

Tilaa toimipaikallesi Gardasil 9 -käyttäjäohjeita

Gardasil 9 – käyttäjäohje, 50 kpl erä

Tilaa toimipaikallesi Gardasil 9 – käyttäjäohjekortteja. Kortissa kerrotaan aikuisten HPV-rokottautumisesta sekä Gardasil 9 -rokotteesta. Sisältää myös rokotusaikataulun. Yhdessä repäisylehtiössä 50 kpl kortteja.

Gardasil 9 -käyttäjäohje, yksittäinen

Tilaa toimipaikallesi yksittäisiä Gardasil 9 – käyttäjäkortteja. Kortissa kerrotaan aikuisten HPV-rokottautumisesta sekä Gardasil 9 -rokotteesta. Sisältää myös rokotusaikataulun. Lisää tilaukseen haluamasi kappalemäärä.

KESKEISET TUOTETIEDOT GARDASIL 9®

Gardasil 9 injektioneste, suspensio, esitäytetty ruisku. Kirkas neste, jossa on valkoista sakkaa. Ihmisen 9-valenttinen papilloomavirusrokote (tyypit 6,11,16,18,31,33,45,52,58) (rekombinantti, adsorboitu).

Käyttöaiheet: 9 vuoden iästä lähtien aktiiviseen immunisaatioon seuraavia HPV-sairauksia vastaan: rokotteen sisältämien ihmisen papilloomavirus (HPV) -tyyppien aiheuttamat premalignit kohdunkaulan, ulkosynnyttimien, emättimen ja peräaukon leesiot ja syövät sekä tiettyjen HPV-tyyppien aiheuttamat visvasyylät (Condyloma acuminatum).

Annostus: 9-14 vuotiaat henkilöt: Voidaan antaa kahden annoksen sarjana (0, 6 – 12 kuukautta). Jos toinen annos annetaan aikaisemmin kuin viiden kuukauden kuluttua ensimmäisen annoksen antamisesta, on aina annettava kolmas annos. Voidaan myös antaa kolmen annoksen sarjana (0, 2 ja 6 kuukautta). Kaikki kolme annosta annetaan yhden vuoden sisällä. 15-vuotiaat tai vanhemmat henkilöt: Tulee annostella kolmen annoksen sarjana (kts. ed). On suositeltavaa, että henkilöt, jotka saavat ensimmäisen annoksen Gardasil 9:ää, käyvät läpi koko ohjelman Gardasil 9:llä. Tehosterokotuksen tarvetta ei ole osoitettu. Turvallisuutta ja tehoa alle 9-vuotiaiden lasten hoidossa ei ole varmistettu.

Antotapa: Rokote annetaan lihakseen. Suositeltava pistoskohta on olkavarren hartialihas tai reisilihaksen ulkosivun etu-yläosa.

Vasta-aiheet: Yliherkkyys vaikuttaville aineille tai apuaineille. Ei saa antaa henkilöille, jotka ovat aiemmin saaneet Gardasil 9- tai Gardasil/Silgard-rokotteesta yliherkkyysoireita.

Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet: On huolehdittava siitä, että saatavilla on nopeasti asianmukaista lääketieteellistä hoitoa ja -valvontaa siltä varalta, että rokotteen saaneella ilmenee harvinainen anafylaktinen reaktio. Erityisesti nuorilla voi ilmetä minkä tahansa rokotuksen jälkeen tai jopa ennen rokotusta psykogeenisena reaktiona neulalla pistämiseen pyörtymistä, jolloin henkilö saattaa kaatua. On tärkeää huolehtia asianmukaisista toimenpiteistä pyörtymisen aiheuttamien vammojen välttämiseksi. Rokotteen antamista on siirrettävä, jos henkilöllä on akuutti korkean kuumeen aiheuttava sairaus. Lievä infektio ei kuitenkaan ole rokottamisen vasta-aihe. Rokote on tarkoitettu ainoastaan ennaltaehkäisevään käyttöön. Se ei tehoa aktiivisiin HPV-infektioihin eikä jo kliinisesti todettuihin sairauksiin. Tämän rokotteen antamisessa on noudatettava varovaisuutta rokotettaessa trombosytopeniaa tai muuta hyytymishäiriötä sairastavia henkilöitä, koska tällaisilla henkilöillä rokotteen antaminen lihakseen saattaa aiheuttaa verenvuotoa. Muut Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet, ks. valmisteyhteenveto.

Yhteisvaikutukset muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut yhteisvaikutukset: Voidaan antaa samanaikaisesti yhdistetyn tehosterokotteen kanssa, joka sisältää kurkkumätä- ja jäykkäkouristus- komponentit sekä hinkuyskä-[soluton komponentti] ja/tai polio- [inaktivoitu] komponentin. Rokotetta ei saa sekoittaa samassa ruiskussa muiden rokotteiden tai liuosten kanssa.

Raskaus ja imetys: Rokotusta on siirrettävä raskauden päättymiseen asti. Voidaan käyttää imetyksen aikana.

Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn: Ei ole. Jotkin haittavaikutukset saattavat kuitenkin tilapäisesti vaikuttaa ajokykyyn tai koneidenkäyttökykyyn.

Haittavaikutukset: Hyvin yleiset: päänsärky, pistoskohdan kipu, turvotus, punoitus. Yleiset: Kuume, väsymys, huimaus, pahoinvointi, pistoskohdan kutina ja mustelmat. Muut, ks valmisteyhteenveto.

Säilytys: jääkaapissa (2 °C – 8 °C). Ei saa jäätyä. Pidä injektiopullo ulkopakkauksessa. Herkkä valolle. Annettava mahdollisimman pian jääkaapista ottamisen jälkeen.

Korvattavuus: Reseptivalmiste, ei SV-korvattava.

Pakkaukset ja hinnat: (VMH+alv 1/2023) 0,5 ml suspensiota esitäytetyssä ruiskussa (193,68€).

Lisätietoja: valmisteyhteenveto, Pharmaca Fennica tai MSD, Keilaniementie 1, 02150 Espoo. Puh. (09) 804 650

Tutustu Gardasil 9 valmisteyhteenvetoon ennen lääkkeen määräämistä.

Perustuu 27.9.2024 päivättyyn valmisteyhteenvetoon. FI-GSL-00155 11/2024